8.4.2021
Kaupunginvaltuuston torstain infossa ovat esillä Vantaan hyvinvointikertomus sekä henkilöstökertomus poikkeukselliselta vuodelta 2020. Tilaisuudessa kuullaan myös kaupunginjohtaja Ritva Viljasen tilannekatsaus koronapandemiaan. Tallenteessa häiriö, asia selvittelyssä.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuusto, valtuustoinfo, vantaa
26.3.2021
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi 30.3.2021 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa muun muassa lähiopetukseen palaamisesta asteittain viikko pääsiäisen jälkeen.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, pääkaupunkiseutu, vantaa
19.3.2021
Kevään asukasfoorumi järjestettiin ensimmäistä kertaa etätilaisuutena keskiviikkona 17.3. Tilaisuudessa kaupunkilaisilla oli mahdollisuus kuulla kaupungin johtoa, asiantuntijoita ja alueen suunnittelijoita sekä kertoa heille Kivistöön ja sen lähialueisiin liittyvistä toiveistaan. The event is also simultaneously interpreted into English.
Avainsanat: asukasfoorumi, kaupunginjohtaja, kivistö, osallisuus, Ritva Viljanen
18.3.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo Vantaan koronatilanteesta. Infossa kuullaan muun muassa rokotuksista ja tartunnanjäljityksen parantuneesta tilanteesta. Niin ikään kerrotaan lentoaseman tilanteesta ja monikielisen koronaviestinnän lisäämisestä Vantaalla.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, vantaa
5.3.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo viimeisimmät tiedot koronaviruksesta Vantaalla. Infossa kerrotaan testauksen ja tartunnanjäljityksen tämänhetkisestä tilanteesta. Niin sulkutilan vaikutukset kaupungin palveluihin kuin lentoaseman tilanne käydään läpi. Lisäksi puhutaan siitä, kuinka kuntavaalit voidaan järjestää terveysturvallisesti.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, vantaa
18.2.2021
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoo 18.2.2021 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa epidemiatilanteesta ja linjauksistaan. Voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan pääsääntöisesti maaliskuun 2021 loppuun ja toisen asteen opetus siirtyy osittaiseen lähiopetukseen.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, pääkaupunkiseutu, vantaa
16.2.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo Vantaan koronatilanteesta. Infossa kerrotaan niin rokotusten etenemisestä kuin lentoaseman koronatestauksista. Tilaisuudessa kuullaan myös oppilaitosten, koulujen ja päiväkotien tilanteesta.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, koulut, lentoasema, rokotukset, talous, vantaa
10.2.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen pitää ylimääräisen koronainfon lasten ja nuorten tilanteesta. Lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa myös korona-aikana. Epidemia ja etäopetus ovat lisänneet monien lasten, nuorten ja perheiden tuen tarvetta.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, koulu, lapset, nuoret, opiskelu, syrjäytyminen, vantaa
3.2.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo viimeisimmät tiedot koronaviruksesta Vantaalla. Infossa kerrotaan muun muassa rokotuksista, lentoaseman testauksista sekä lasten ja nuorten harrastusten avaamisesta.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, vantaa
27.1.2021
Koronakoordinaatioryhmä kertoi 27.1.2021 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa epidemiatilanteesta sekä linjauksistaan. Voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan helmikuun loppuun. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan rajatusti käyttöön.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, pääkaupunkiseutu, vantaa
13.1.2021
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo viimeisimmästä koronatilanteesta ja rokotusjärjestyksestä Vantaalla. Infossa kerrotaan myös lentoaseman testauksista ja ilmailualan toipumiseen liittyvästä selvitystyöstä
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, vantaa
16.12.2020
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo viimeisimmät koronaan liittyvät tiedot Vantaalta. Koronainfossa tiedotetaan niin koulujen kuin lentoaseman tilanteesta. Viljanen käy myös läpi joulun ajan aukiolot ja erilaiset tukipalvelut.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, vantaa