Männynkäpy loikkasi muraaliin – näin syntyivät Länsimäen seinämaalaukset

31.8.2018

Länsimäen kesän 2018 värikäs muraalikolmikko kohoaa 20 metriin. Taiteilijat kertovat, miten seinämaalaukset syntyivät. Taneli Stenberg selätti maalatessa pelkonsa.

– En ollut ikinä aiemmin tehnyt 20-metristä maalausta. Ensimmäisenä päivänä nostimessa iski hirveä korkean paikan kammo. Sitten yksi kaveri tuli auttamaan ja otti ajajan roolin, ja minä otin vain spraykannun käteen. Siitä se sitten lähti, Stenberg muistelee.

Ennakkoon ihmisten reaktiot hieman huolestuttivat, mutta palaute on ilahduttanut taiteilijaa.

– Asukkaat ovat tuoneet lahjoja, kuten punaviinimarjoja ja karkkia, Stenberg nauraa.

Uusia muraaleja myös Koivukylässä

Maria Kivilaakso viimeistelee elokuun lopussa luonnonläheistä maalaustaan Länsimäen Suunnistajankujalla. Jo kuvauspäivänä seinällä komeili suuri käpy, ja oksia ja neulasia oli vielä tulossa. Muraali on vuorovaikutuksessa seinän vieressä kasvavien korkeiden mäntyjen kanssa.

– Teoksella haluan ilahduttaa ihmisiä ja jakaa hyvää fiilistä, Kivilaakso kuvailee.

Kivilaakso, Stenberg ja Länsimäen kolmannen muraalin tekijä J-P Köykkä olivat kaikki mukana tuomassa väriloistoa Vantaan seiniin jo viime kesänä. Silloin kansainväliset taiteilijat tekivät muraaleja Hakunilaan, Myyrmäkeen ja Martinlaaksoon, ja kotimaiset taiteilijat avustivat sekä maalasivat pienempiä töitä. Maalausten takana on Street Art Vantaan ja Vantaan taidemuseo Artsin Seinähullu Vantaa -projekti

– Vantaalle on kahdessa vuodessa saatu viisi kansainvälistä ja viisi kotimaista seinänpäätyteosta. Tarkoituksena on paitsi lisätä asuinalueiden viihtyisyyttä myös kehittää suomalaista muraalitaidetta, tiivistää hankkeen suunnittelijana ja tuottajana toiminut Maikki Rantala Street Art Vantaasta.

Tänä kesänä Seinähullu Vantaa on värittänyt Länsimäen ohella Koivukylää. Katutaidetta on luotu yhteistyössä asukkaiden kanssa.

– Länsimäessä kaikki kolme teosta syntyivät kerrostalon päätyihin, ja etenkin talon omat asukkaat vaikuttivat niihin. Koivukylässä asukkaat pääsivät myös mukaan maalaamaan reittiä asemalta nuorisotalolle, Street Art Vantaan Rantala kertoo.

Koivukylän uuteen katutaiteeseen voi tutustua Koivukylän Vallaton Yö -tapahtumassa 7. syyskuuta. 

Lisää aiheesta:

Väriä Vantaan seiniin – katutaide valtaa seuraavaksi Koivukylän ja Länsimäen

Street Art Vantaa

Street Art in Vantaa – Take a Look at these Murals!

Avainsanat: , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google