Kaupunginjohtajan koronainfo 25.9. klo 13.30

24.9.2020

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo koronan vaikutuksista Vantaalla. Vaikutukset kaupungin talouteen ja työllisyyteen ovat valtavat.

Esimerkiksi Aviapoliksen alueella korona vaikuttaa jo kymmeneen tuhanteen työpaikkaan, sillä lentoliikenteen supistumisen välilliset vaikutukset ovat laajat.

Koronainfossa kerrotaan myös ylioppilaskokeiden järjestelyistä, joissa Vantaa noudattaa ylioppilastutkintolautakunnan ohjeita. Niin ikään kerrotaan toiselle asteelle mahdollisesti tulevasta maskisuosituksesta. Maskisuositus annetaan, jos tautitilanteen todetaan olevan kiihtymisvaiheessa. Kaupunki tiedottaa oppilaille ja huoltajille Wilman kautta asiasta mahdollisimman pian.

Kaupunginjohtaja kertoo perjantain infossa oppilaitosten ja päiväkotien tilanteesta koronalle altistumisten ja karanteenissa olevien suhteen. Infoa edeltävänä päivänä heitä oli Ylästön koululla 191, Tikkurilan lukiossa 14 ja alle viisiryhmäisessä päiväkodissa 12.

Lisäksi kerrotaan lentoasemalla työnsä aloittaneista koronakoirista, joihin on kohdistunut myös suurta kansainvälistä mielenkiintoa.

Videon litterointi

Vantaan kaupungin koronainfo koottuna yhteen paikkaan.

Kaupunginjohtajan koronainfo 4.9.2020.

Avainsanat: , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google