Katutaidetta Martsarin asemalla

21.7.2017

Martinlaakson aseman uusi, värikäs ilme on valmistumassa kovaa vauhtia. Kävimme katsomassa taiteilijoita työssään ja kysymässä mitä mieltä martinlaaksolaiset ovat uusista katutaideteoksista.

Martinlaakson asemalla on ollut heinäkuun alusta lähtien käynnissä Street Art Vantaa -kollektiivin katutaideprojekti Urbaani Sinfonia, jonka puitteissa Martsarin asema on saanut sisä- ja ulkoseinilleen uuden ilmeen.

Martinlaakson asukasyhdistyksen toiveesta alkuunsa saanut projekti on edennyt aikataulussa. Projektin päätuottaja Essi Ruuskasen mukaan aikaa on jäänyt myös lukuisien ohikulkijoiden kysymyksiin vastaamiseen.

Urbaani sinfonia -katutaidekokonaisuuden avajaisia vietetään torstaina 3.8.

Street Art Vantaan kotisivut

Vantaan kehä
Facebook Twitter Google