Havukosken lohikäärmemuraali toteutti asukkaiden toiveen

1.9.2022

Havukosken nuorisotalon vieressä komeilee nyt lohikäärmemuraali asukkaiden toiveesta. Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksen ideoi Kytöpuiston koulu, ja koululaiset myös osallistuivat teoksen maalaamiseen.

Kytöpuiston koulun 6 B taiteili keltaiselle sitruunalohikäärmeelle muun muassa lohikäärmeen poikasia ja suomuja. Asukkaiden toiveen toteuttamisessa mukana olivat myös Street Art Vantaa sekä taiteilijat Verna Tervaharju ja Juulia Markko, jotka tekivät muraalia jo kesäkuussa.

– Tosi taitavia lapsia, ja tosi skarppia viivaa. Teoksestamme tuli yhtenäinen, kuvataiteilija Tervaharju iloitsi ja kehui koululaisten kädenjälkeä.

Seinämaalaus löytyy Marjatta-säätiön palvelutalon kyljestä Eteläiseltä Rastitieltä.

Koivukylä juhlii pyöreitä vuosia

Osallistuvassa budjetoinnissa alueiden asukkaat pääsevät vaikuttamaan kaupungin rahojen käyttöön ja alueiden kehittämiseen ideoinnin ja äänestämisen kautta. Havukoskella toteutukseen päätyi kaikkiaan yhdeksän ehdotusta, joiden joukossa katutaiteen lisääminen oli.

-On hienoa olla juuri tänä vuonna paikalla, koska nyt on Koivukylän 50-vuotisjuhla. Juhlistamme tätä myös koivukyläläisten kanssa. Ihanaa, että saa tehdä paikallisten kanssa sitä, mitä asukkaat ovat toivoneet, pohti Street Art Vantaan Jenni Väisänen.

Videolla kuullaan myös maalauspajaan osallistuneiden kuudesluokkalaisten mietteitä muraalista ja sen tekemisestä.

Teoksen avajaisia juhlitaan perjantaina 2. syyskuuta Koivukylän 50-vuotisjuhlien yhteydessä. Opastettu taidekävely alkaa kello 18 Koivutorilta.

Lisää aiheesta:

Havukosken, Mikkolan ja Länsimäen osallistuvan budjetoinnin tulokset selvillä (vantaa.fi)

Katso myös:

Koivukylän ja Havukosken katutaide kutsuu kävelemään (Vantaa-kanavan video)

Avainsanat: , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google