Erikoiset paikat Vantaalla: Allun Grilli

15.6.2021

Moottoriurheiluravintola Allun Grillillä pääsee ruokailun lomassa heittäytymään sinivalkoisiin formulamuistoihin. Vuonna 2022 50-vuotisjuhliaan viettävässä ravintolassa käy tasaisesti turisteja, sillä paikka tunnetaan myös erään uraansa aloitelleen vantaalaisen mikroautoilijan, tuttavaperhe Häkkisen pojan ensimmäisenä sponsorina.

– Se oli kyllä niin uskomaton päivä, Airi Kotilainen muistelee marraskuun ensimmäistä vuonna 1998.

Tuolloin heidän hyvin tuntemastaan vantaalaispojasta Mika Häkkisestä tuli Formula 1 -sarjan maailmanmestari. Varistossa sijainneen Allun Grillin kabinetissa oli kisakatsomo, kuten lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Kauden päätöskisa ajettiin Japanin Suzukassa, mutta aikaero ei vaikuttanut ravintolan suosioon.

– Tulimme puoli kolmelta yöllä töihin ja meille oli jonoa. Häkkisen Ailan ja Harrin kanssa sovittiin, että jos Mika voittaa, niin tarjoamme kaikille kisakatsomossa olleille kuoharit.

Lopulta lasillisia meni arviolta noin kaksi ja puoli sataa. Seuraavia mestaruusjuhlia ei tarvinnut kauaa odottaa, kun Häkkinen uusi mestaruutensa vuonna 1999.

Julkisuus tarttui

Kun Häkkinen kertoi julkisuudessa, että Allun Grilli oli hänen ensimmäinen sponsorinsa, ravintola tuli tunnetuksi ympäri maailmaa ja turisteja virtasi Japanista asti. Autourheilua itsekin harrastaneet Allun Grillin ravintoloitsijat Airi ja Arno Kotilainen olivat tuttu näky mediassa.

– Kaveri kuittaili hyvässä hengessä, että on se nyt kumma kun aina olet meidän televisiossa, muistelee Arno Kotilainen.

Nykyään Allun Grillillä käy tasaisesti vakioasiakkaita, lounastajia ja turistejakin, mutta suurimmista suosion vuosista meno on rauhoittunut. Toiminnassa on myös menossa sukupolvenvaihdos, kun Kotilaiset luovuttavat ravintolan vetovastuun lapsilleen Mariannelle ja Minnalle.

Nimikkoannos maistuu tuplamestarille

Ravintolaan saapuminen on kuin tupsahtaisi keskelle herkulliselta ruoalta tuoksuvaa näyttelyä. Seinät on vuorattu lukemattomilla moottoriurheiluun liittyvillä valokuvilla ja muistoesineillä kuten kypärillä, ajohaalareilla, renkailla, patsailla, seppeleillä ja pienoismalleilla.

Seinillä vilisevät Häkkisen lisäksi myös monet muut tutut kasvot ja nimet, kuten Rosberg, Salo ja Järvilehto. Onpa mukana Janne Ahosen suksetkin. Listausta voisi jatkaa loputtomiin, mutta paikka on parempi kokea itse. Monet niin tekevätkin ja opastustakin on saatavilla.

– Usein asiakkaat kiertävät ensin koko paikan ja katselevat ympärilleen. Menen toisinaan mukaan kysymään, haluavatko he lisätietoja esineistä, Airi Kotilainen kertoo.

Ravintolan suosituimpia annoksia on Häkä Special, joka maistuu myös Mika Häkkiselle itselleen, silloin kun hän välillä saattaa piipahtaa Allun Grillille syömään.

– Joku oli ehdottanut Vantaan nimikkoruoaksi Allun Grillin wienerleikettä lohkoperunoilla, se oli minusta aivan mainio idea, nauraa Airi Kotilainen.

Vielä yksi muutto

Allun Grilli on sijainnut aina Länsi-Vantaalla. Ensin vuonna 1972 Kaivokselassa, Häkkisen mestaruusvuosina Varistossa ja nykyään Myyrmäessä.

– Monet ovat olleet vakioasiakkaita 70-luvulta lähtien. Nykyään he ja monet muut käyvät syömässä lasten ja lastenlasten kanssa. Isänpäivät ja äitienpäivät ovat erityisen suosittuja, Airi Kotilainen kertoo.

Nykyinen sijainti osoitteessa Myyrmäentie 4 on väliaikainen, kunnes vastapäätä nouseva rakennus valmistuu ja Allun Grillin tarina jatkuu siellä uusissa tiloissa juhlistaen ravintolan jo 50-vuotista taivalta.

Kukapa tietää, ehkä juhlan kunniaksi myös eräs vaatimaton vaaleatukkainen martinlaaksolainen saattaa huomaamattomasti istua nurkkapöydässä syömässä nimikkoannostaan.

Moottoriravintola Allun Grilli

Juttu on osa Vantaa-kanavan Erikoiset paikat Vantaalla – sarjaa. Tiedätkö Vantaalla sijaitsevan erikoisen paikan? Lähetä vinkkisi osoitteeseen kanava@vantaa.fi ja lähde vaikka itse mukaan oppaaksi!

Katso tästä muut Erikoiset paikat Vantaalla-sarjan jaksot!

Avainsanat: , , , , , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google