Itämeripäivä herättelee huolehtimaan meriluonnosta

31.8.2021

Elokuun viimeisenä torstaina vietettiin valtakunnallista Itämeripäivää. Kotimeremme kunniapäivää juhlittiin myös Vantaalla monipuolisen ohjelman voimin. Myyrmäki suorastaan kuhisi erilaisista innostavista tapahtumista ja tempauksista, kun samaan aikaan ohjelmassa oli myös Myyrmäen Taiteiden yö.

John Nurmisen säätiön vuonna 2019 aloittaman Itämeripäivän ideana on juhlistaa ja arvostaa kotoista Itämerta. Tavoitteena on merellisten tapahtumien kautta innostaa ihmisiä tekemään konkreettisia tekoja Itämeren ympäristön hyväksi sekä nostaa esille meriluonnon hätä.

Myyrmäen tapahtumien pieniä kävijöitä kiehtoivat muun muassa kalojen muotoiset pesugraffitit, joita tehtiin pesusienellä betoniseinien likaisiin pintoihin. Lapsia innostivat myös sing along -nukketeatteri, tanssisadut, lähipurosuunnistus sekä erilaiset luontoaiheiset työpajat.

Kolmatta kertaa järjestetyn Itämeripäivän tapahtumissa oli myös mm. Myyrmäen kivikauden ja katutaiteen historiasta kertoneet opaskierrokset sekä Itämeripäivän konttilavalla esiintynyt Mandys Nyckel -yhtye.

Vesisadekaan ei haitannut sykkivän Myyr Yorkin elokuun tunnelmaa, kun Itämeripäivän kanssa samana iltana kaupunginosan valtasi myös perinteinen Why So Myrtsi -tapahtuma, eli Myyrmäen taiteiden yö lukuisine esityksineen ja tapahtumineen.

Itämeripäivä 2021

Avainsanat: , , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google