Äänestäminen kuuluu kaikille – Selkokieli ja esteettömyys huomioitava

7.5.2021

Kuntavaalit ovat pian ovella ja vaaleissa äänestäminen kuuluu kaikille. Kysyimme kehitysvammaisten ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia äänestämisestä. Tiedustelimme myös, kuinka Vantaalla on otettu huomioon kehitysvammaisten ihmisten osallistaminen vaaleihin.

Sopivan vaaliehdokkaan löytämiseen on monia keinoja. Vantaalaiset Heli Mäkinen, Pekka Köykkä ja Joel Hyvönen kertovat saavansa tarvitsemaansa tietoa internetistä, televisiosta, lehdistä sekä myös äänestyspaikoilta ja postitse.

He ovat kokeneet äänestämisen Vantaalla helpoksi.

– Kaikki on selkokielellä ja opastettu niin kuin pitää, sanoo Heli Mäkinen, joka kertoo äänestäneensä aina säännöllisesti.

– Hyvin on sujunut äänestäminen. Kopissa näkyy ehdokkaat, joita voi äänestää, kertoo Joel Hyvönen.

– Postissa pystyi ennen äänestämään ennakkoon. Paitsi nyt ei vissiin voi, miettii Pekka Köykkä koronan aiheuttamia muutoksia vaaleissa.

Tiedonsaanti toimii Vantaalla

Vantaan vammaisneuvosto seuraa kaupungin päätöksentekoa vammaisten henkilöiden näkökulmasta sekä edistää heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja tasa-arvoista osallistumista.

Vammaisneuvoston koordinaattori Kalle-Pekka Hietala kertoo, että Vantaalla tiedonsaanti on onnistunut aika hyvin ja saavutettavuuteen panostetaan. Esimerkiksi valtuustojen pöytäkirjat tulisi saattaa myös selkokieliseen muotoon, jotta tieto on saavutettavaa kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta.

Äänestyspaikkojen on oltava fyysisesti esteettömiä ja apua on tarvittaessa saatava. Äänestysvirkailijoilla on oltava myös tietotaito kohdata kehitysvammaisia ihmisiä.

– Parasta on se, että Vantaalla kokeillaan tarpeen vaatiessa uusia keinoja ja mahdollisuuksia äänestysaktiivisuuden parantamiseksi.

Vastuu myös puolueilla

Hietala sanoo tärkeimmäksi sen, että kehitysvammaiset ihmiset saadaan mukaan osallistumaan edustukselliseen demokratiaan. Asia ei ole kuitenkaan pelkästään kuntien harteilla.

– Vastuu asioiden edistämisestä on yhtä lailla myös poliittisilla puolueilla, jotka tekevät poliittista osallisuutta. Heidänkin tulee huomioida kehitysvammaisten asema ja tehdä toiminnastaan saavutettavaa.

Vantaan vammaisneuvosto

Tietoa 13.6. järjestettävistä kuntavaaleista

Avainsanat: , , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google