Kiehtova koiratanssi sopii kaikille koirille ja heittäytyville ihmisille

29.4.2021

Koiratanssi -lajin nimestä voi tulla mieleen hassusti puetut pienet koirat hyppimässä sirkuksen maneesilla. Todellisuudessa laji on paljon harjoittelua vaativa yhdistelmä ihmisen ja koiran välistä vuorovaikutusta ja yhteistä koreografiaa. Ja hykerryttävän viihdyttävää!

– Luova tottelevaisuus, sillä nimellä tätä kuningaslajia pitäisi kutsua, painottaa vantaalaisen Koirakeidas Oy:n kouluttaja Katri Lehmonen.

Hän sanoo, ettei koiratanssi ole lajille välttämättä kovin imarteleva nimi.

– Se voi luoda mielikuvia, että ohjaajan pitäisi osata tanssia ja koiralla pitää olla pinkki tutu päällä, Lehmonen nauraa.

Koiratanssissa ihminen ja koira liikkuvat yhteisen koreografian mukaan musiikin tahdissa. Ohjaaja valitsee sopivan teeman, musiikin ja rekvisiitan. Tutuunkin saa siis toki pukeutua, mutta painotus on koiran liikkumisella, esiintymisellä ja temppuilulla.

Sopii kaikenlaisille koirille

Yorkshirenterrieri Helmi seuraa herkeämättä Karita Kangasmaan käsiä ja silmiä. Pienen pieni terrieri antaa kaiken huomionsa omistajalleen reagoidessaan tämän liikkeisiin, vaikka kameran linssi Helmiä välillä kiinnostaakin.

– Helmillä on todella vahva kontakti ja hän voi olla samassa asennossa kauankin. Tassutemput ja kestotemput ovat kivoja, Kangasmaa kertoo 7-vuotiaasta Helmistä.

Yhdeksänvuotias keskikokoinen villakoira Laika pitää sen sijaan nopeasta menosta. Omistaja Tiina Silventoista kohti juokseminen sekä itsensä ja ohjaajan ympäri pyöriminen ja peruuttaminen ovat Laikan lempiliikkeitä.

Martinlaaksolaisen Silventoisen ja Laikan päälaji oli ennen agility, mutta Laikan kynsisairaus ohjasi heidät lajinvaihtoon.

– Halusin jonkun tosi siistin lajin siihen tilalle. Olemme harrastaneet aiemmin myös tottelevaisuuskoulutusta, noseworkia, jäljestystä, koirafrisbeeta, varmaan unohdinkin jotain, Silventoinen muistelee.

He ovat myös kilpailleet lajissa menestyksekkäästi. Musiikki on iso osa koiratanssia ja tällä hetkellä Laika ja Tiina treenaavat uutta koreografiaa Edvard Griegin Vuorenkuninkaan luolassa -klassikkosävellyksen tahtiin.

– Se on vauhdikas ja hauska biisi, joka sopii hyvin Laikan iloisille liikkeille ja temperamentille. Nyt olemme treenanneet temppua, jossa Laika juoksee laajaa kaarta ympärilläni musiikin samalla eskaloituessa.

Mielikuvitusta ja heittäytymistä

Kouluttaja Katri Lehmonen kertoo, että koiratanssi sopii kaikenlaisille koirille. Jokainen saa räätälöidä ohjelman haluamakseen ja sopivaksi ottaen huomion koiran koon, rodun, temperamentin, iän ja luonteen.

– Tämä sopii erityisen hyvin temppuilua ja vauhtia rakastavalle koiralle sekä ohjaajalle, joka uskaltaa heittäytyä ja irtaantua perinteisistä raameista. Mielikuvitus ja seikkailunhalu ovat tärkeitä.

Lajia pystyy helposti harrastamaan kotioloissakin. Vantaalla järjestetään myös koiratanssin alkeiskursseja.

– Netistä löytyy paljon erilaisia koiratanssivideoita, joista saa helposti intoa omaan tekemiseen. Kaikki koiratanssiesitykset ovat uniikkeja ja niistä saa varmasti inspiraatiota, Lehmonen vinkkaa kiinnostuneille.

Koiratanssi Kennelliiton sivuilla

Avainsanat: , , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google