Kaupunginjohtajan koronainfo 23.4.

23.4.2020

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo tuoreimmat koronaan liittyvät uutiset Vantaalta.

Poikkeustila heikentää kaupungin taloutta sekä tänä vuonna että tulevina vuosina. Suurin vaikutus on verotulojen vähenemisellä, mutta myös esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden kustannukset kasvavat. Kaupunki karsii kuluvan vuoden menoja ja suunnittelee poliittista toimikuntaa talouden sopeuttamiseen myös pitkällä tähtäimellä.

Muita esiteltäviä aiheita ovat muun muassa kausityöntekijöiden saapuminen lentoasemalle, karanteeniin määrättyjen työntekijöiden palkan maksu sekä yritystukien käsittely. Lisäksi kaupunginjohtaja kertoo puhelinpalveluiden asiakasmääristä, sähköisistä valtuustokokouksista sekä uusista palveluista kuten varhaiskasvatuksen happihyppelystä.

Seuraava koronainfo pidetään poikkeuksellisesti keskiviikkona 29.4. klo 12.

 

Lisää aiheesta:

Kaupungin koronainfo koottuna yhteen paikkaan

Kaupunginjohtajan koronainfo 16.4.

 

Avainsanat: , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google