Kaupunginjohtajan koronainfo 1.12.2021

1.12.2021

Omikronista ja lentoasemasta saadaan tilannekatsaus kaupunginjohtaja Ritva Viljasen koronainfossa keskiviikkona. Viljanen kertoo, että kaiken kaikkiaan vantaalaisten tartuntatilanne on pahentunut ja tartunnanjäljitys on jälleen ruuhkautunut.

Terveysasemien infektiovastaanotoilla on enemmän potilaita, ja myös muuta flunssaa esiintyy paljon. Uusien tartunnanjäljittäjien rekrytointi jatkuu.

Maskisuositus ja laaja etätyösuositus ovat voimassa. Yleisötilaisuuksien henkilömäärä on ehdotettu rajattavaksi 20:een, ellei koronapassi ole käytössä. Uudet rajoitukset ovat välttämättömiä heikkenevän koronatilanteen hillitsemiseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamiseksi. Erityisesti rokottamattomat aikuiset ylläpitävät epidemiaa korkealla tasolla. Tartuntojen ilmaantuvuus on jatkanut nousuaan.

HUSin alueella joudutaan nyt päivittäin perumaan useita tehohoitoa vaativia leikkauksia.

-Kehotan ihmisiä hakemaan nyt pian rokotuksen, jos rokotesuoja on vielä puutteellinen, Viljanen painottaa.

Lentoasemalla otettiin viime viikolla yhteensä 1 232 näytettä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 27. marraskuuta pakolliset terveystarkastukset henkilöille, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet eteläisen Afrikan maissa. Viikonlopun aikana 18 lennon ja maanantaina yhdeksän lennon matkustajat ohjattiin erilliseen tarkastukseen. Riskimaista saapuvat määrätään testiin ja karanteeniin. Sunnuntaista alkaen Suomi alkoi rajoittaa niiden matkustajien maahantuloa, jotka ovat oleskelleet viimeisen 14 vuorokauden aikana eteläisessä Afrikassa.

Tilaisuuden tekstivastine

Kaupungin koronainfo kootusti

Tietoa rokotuksista

Kaupunginjohtajan koronainfo 18.11.2021

Avainsanat: , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google