Kaupunginjohtajan info 12.4.2022

12.4.2022

Kaupunginjohtajan infossa julkistetaan uutinen uudesta kilpailusta, jossa rahoitusta on jaossa yhteensä 300 000 euron verran. Summa voidaan jakaa niin suuremmille kuin pienemmille huippuhankkeille. Kaikenkokoisia kaupunkikeksintöjä -kilpailu alkaa Vantaalla kiirastorstaina.

Kyseessä on tuliterä innovaatiokilpailu, johon kuka tahansa voi osallistua: yksin tai yhdessä. Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo kilpailun taustat ja tulevat askelmerkit suorassa lähetyksessä.

Infon muita aiheita ovat koronatilanne sekä maan hallituksen tuoreet kehysriihipäätökset. Päätökset vaikuttavat kuntiin monin tavoin, ja Viljanen avaa vaikutuksia Vantaan osalta. Lisäksi kaupunginjohtaja kertoo ajankohtaisista asioista liittyen Ukrainan pakolaisten auttamiseen.

-Ihmisten hyvinvointiin liittyvät, tätä hetkeä ja tulevaisuutta valaisevat ideat ovat aina tarpeen. Erityisen tarpeen ne ovat nyt, kun erilaiset haasteet ja kriisien vaikutukset tuntuvat koskettavan meitä kaikkia, Viljanen toteaa. – Sosiaaliset innovaatiot voivat olla mitä tahansa, mutta parhaimmat keksinnöt nousevat suoraan ihmisten arjesta.

Innovaatiokilpailun sivusto aukeaa tänään osoitteessa vantaa.fi/innovaatiokilpailu. Ehdotuksia voi jättää elokuun puoliväliin saakka. Rahoituksen saajan tulee toteuttaa kilpailuidea Vantaalla vuoden 2023 aikana.

#InnovaatioidenVantaa

Avainsanat: , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google