Kummien JouluMielelle-konsertissa autetaan lapsia – televisiointi Vantaan Martinuksesta

5.12.2019

Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti esitetään MTV3:lla sunnuntai-iltana 15. joulukuuta. Tunnelmallinen tapahtuma koettiin ja tallennettiin marraskuussa Kulttuuritalo Martinuksessa.

Mihin muuhun artisti voi näkyvyyttään paremmin käyttää kuin lasten tukemiseen, totesi Michael Monroe omasta osallistumisestaan. – Lasten ilo on tärkeintä joulussa.

Monroe ja muut konsertin tähdet lähettivät jouluterveisensä vantaalaisille ja muillekin katsojille, kukin omalla tyylillään.

JouluMielelle -konsertti on täynnä tähtiä ja tarinoita. Joulun kauneimpia lauluja esittävät Eva Louhivuori, Osmo Ikonen, Saara Aalto, Michael Monroe, Ilta, Laura Närhi, Krista Siegfrids, Arja Koriseva, Smokkimiehet Teemu Roivainen ja Mikael Konttinen sekä Jussi Rainio.

Vantaan viihdeorkesterin JouluMielelle-kokoonpano esiintyy kapellimestarinaan Ako Kiiski. Konsertin juontavat Mikko Leppilampi ja Joanna Kuvaja.

Kummien työ on auttanut lapsipotilaita ympäri Suomen. Lahjoitusten turvin on vuosittain hankittu useita elintärkeitä hoitolaitteita ja tuettu psykiatrista hoitotyötä. Lisäksi on edistetty lastentautien tutkimushankkeita ja parannettu lapsipotilaiden viihtymistä. Konsertin katsojien on mahdollista tehdä lahjoituksia lasten hyväksi. Katso lisätiedot Kummien sivuilta.

Kulttuuritalo Martinus

Avainsanat: , , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google