Neljäsluokkalaiset juhlivat – itsenäisyyspäivän vastaanotto sujui kuin tanssi

5.12.2018

Näin eteni itsenäisyyspäivän aaton vastaanotto Vantaalla! Kaikki Vantaan neljäsluokkalaiset oli kutsuttu juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Energia Areenalle Myyrmäkeen. Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kätteli oppilaat yhdessä perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon kanssa. Iloiset itsenäisyyspäivätoivotukset vaihdettiin puolin ja toisin.

Kättelyjonossa monia lapsia jännitti mukavasti. Vantaan Tanssiopiston nuoret viihdyttivät jonottajia. Tunnelma rentoutui nopealla tahdilla.

Kysyimme juhlaväeltä, millaisia tunteita aattopäivän vastaanotto heissä herätti. Joukko Kuusikon ja Simonkallion koulun oppilaita kertoi, mitä itsenäisyys heille merkitsee. He miettivät myös Suomen tulevaisuuden kysymyksiä.

Juhlien yllätysartisti Evelina otti yleisönsä. Tuhatpäinen joukko tanssi ja lauloi sujuvasti mukana muun muassa ”Kylmii väreitä” -kappaleen kertosäkeen.

Neljäsluokkalaiset tanssivat juhlassa myös tiputanssin ja kehruuvalssin. Flossaus kuului niin ikään ohjelmaan. Vantaan musiikkiopiston puhallinorkesterin ja pop-jazz-yhtyeen tahtiin irroteltiin iloisesti.

Päivän aikana järjestettiin kaksi juhlavastaanottoa, joille osallistui yhteensä noin 2800 lasta. Kaupunginjohtaja lupasi, että tapahtumasta tulee Vantaalla vuotuinen perinne.

Kurkista Facebook-suorasta iltapäivän juhlan kättelyjonoon. Kaupungin Facebook-sivuilta löytyy myös muita välähdyksiä iltapäivän juhlasta.

Katso video nelosluokkalaisten ensimmäisestä itsenäisyyspäivän juhlasta viime vuodelta.

Avainsanat: , , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google