Tikkurilan kirkon kortteliin ehdotetaan muodonmuutosta – tutustu suunnitelmiin

15.6.2018

Tikkurilan kirkon kortteli on suunniteltu kokonaan uusiksi. Jos kaavamuutos menee läpi, vanhan kirkon suojelusta luovutaan ja kirkkorakennus puretaan. Uudesta kirkosta ja koko korttelista tulee näyttävä.

Uudesta kirkosta rakennetaan terävähuippuinen eli pyramidia muistuttava, ja kirkon sijainti siirtyy Vehkapolun ja Asematien kulmaan entistäkin lähemmäs toria. Sen sijaan tiiliseinät säilyvät korttelin uusissakin rakennuksissa– vain väri muuttuu. Väripaletti vaihtelee tulevaisuudessa valkoisesta tummanruskeaan. Tikkurilan nykyinen kirkko kärsii sisäilma- ja kosteusongelmista ja on ollut sen takia käyttökiellossa.

Kirkon ohella korttelista puretaan seurakunnan toimistorakennus sekä Bethanian toimistotalo. Uuteen kirkkokortteliin tulee myös liike- ja toimistotiloja sekä asuntoja. Liiketilat keskittyvät katutasoon etenkin Asematien ja Vehkapolun varrelle. Seurakunta saa uudet tilat kirkon vierestä Asematieltä. Asuntoja kortteliin tulee arviolta 500, ja niiden paikka on rakennusten ylemmissä kerroksissa.

Uusi kortteli on suunniteltu aiempaa korkeammaksi, neljä-yhdeksänkerroksiseksi. Matalimmillaan rakennukset ovat Asematien varressa, jotta ne eivät varjosta liiaksi tulevaa kävelykatua tai toria. Korkeimmat huiput puolestaan tulevat Unikkotien puolelle korttelin kulmiin, ja ne ylettyvät 34 metriin. Modernia ilmettä korttelille tuovat viistot lapekatot, joista osa on viherkattoja.

Tikkurilan uuteen kirkkoon on tulossa myös seurakunnan kahvila sekä kerhotiloja Tavoitteena on saada kirkko valmiiksi adventtiin 2020 mennessä. Jos valtuusto hyväksyy kaavamuutoksen, nykyisen kirkon purkaminen alkaa mahdollisimman pian. Valtuusto käsittelee kirkkokorttelin kaavamuutosta maanantaina 18. kesäkuuta. Katso suora lähetys Vantaa-kanavalta kello 18 alkaen.

Lue lisää aiheesta:

Tikkurilan kirkon korttelin kaava Vantaan nettisivuilla

Kaupunginvaltuuston esityslista

Päätöstiedote valtuuston kokouksesta – Tikkurilan kirkkokorttelin kaavamuutos hyväksyttiin

 

Avainsanat: , , , , Puffi
Facebook Twitter Google