Shiraz Lane – The Crown making of -video

21.8.2018

Euroopan kiertueelle syksyllä lähtevä Shiraz Lane vietti kesänsä festareilla ja musiikkivideota kuvatessa. Vantaalaisrokkarit kisaavat eri urheilulajien huippuja vastaan The Crown -kappaleeseen tehdyllä videolla. Katso Vantaa-kanavan making of -videolta tunnelmia ensimmäiseltä kuvauspäivältä, joka vierähti nyrkkeilyn parissa!

-Tänään kuvataan, kun me laitetaan tuota meidän Anaa turpaan. Se on hauskaa, kun mä keksin aina näitä juttuja ja sitten se ei edes kyseenalaista ollenkaan. Nyt meillä on tässä ei kukaan muu kuin Amin Asikainen läiskimässä, kertoo musiikkivideon ohjaaja ja yhtyeen basisti Joel Alex.

Rumpali Ana Willmanin tunnelmat ennen ottelua olivat luottavaiset, vaikka hänellä oli edessä elämänsä ensimmäinen kerta nyrkkeilykehässä.

-Tämä biisi kertoo siitä, että jokainen ihminen voi voittaa minkä tahansa tilanteen elämässään ja siten ottaa kruunun, eli on kingi. Tänään mä oon kingi ja voitan Amin Asikaisen, Ana uhoaa.

Making of -videolla kuullaan myös nyrkkeilyn entisen euroopanmestarin, Amin Asikaisen, odotukset ottelulle. Onko rokkarista yhtään vastusta ammattilaiselle?

Katso musiikkivideo!

 

Musiikkivideo tehtiin yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa.

Avainsanat: , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google