Neljäsluokkalaiset nauttivat itsenäisyysjuhlasta – ”Toivottavasti en kaadu tanssissa!”

3.12.2019

Tunnelma kauniisti valaistulla Energia Areenalla Myyrmäessä oli käsin kosketeltava. Jännittyneet neljäsluokkalaiset jonottivat kättelemään kaupunginjohtaja Ritva Viljasta. Vantaan Tanssiopiston nuoret loihtivat tilaan lisää taianomaisuutta, kun he esiintyivät jonottajille valkoisissa puvuissaan.

Kaupunginjohtaja oli kutsunut kaikki Vantaan neljäsluokkalaiset Myyrmäkeen juhlimaan Suomen itsenäisyyttä tiistaina 3. joulukuuta. Päivän aikana kahdelle juhlavastaanotolle osallistui yhteensä noin 2700 lasta.

– Tanssiminen jännittää aika paljon, mutta sitä odotan eniten, totesi moni juhlija kuin yhdestä suusta.

– Toivottavasti en kaadu kesken tanssimisen!

Nuoret kertoivat arvostavansa Suomea ja myös tilaisuutta juhlia itsenäisyytttä omalla vastaanotolla.

Juhlassa nousi esiin vantaalaisnuorten osaaminen monessa muodossa: juhlapuheissa, tarjoiluissa ja Suomi-aiheisissa kuvataidetöissä. Vantaan ammattiopisto Varian leipuri-kondiittori- ja kokkiopiskelijat vastasivat tarjoiluista. Uomarinteen koulun neljäsluokkalaiset olivat kertoneet varialaisille unelmaleivoksistaan ja makutuomaroineet niiden valmistusta. Yhteissuunnittelun tuloksena juhlaan oli syntynyt kolme tuhatta suklaaleivosta ja kolme tuhatta taco-palloa.

Vaskivuoren lukion Big Band ja kamarimusiikkiyhtyeet soittivat juhlassa. Maamme-laulun lauloivat juhlavieraat.

Juhla huipentui viime metreille salassa pidetyn yllätysartistin esiintymiseen. Tämän vuoden yllätysesiintyjä oli Krista Siegfrieds.

Kouluissa pohdittiin jo syksyn mittaan juhlaetikettiä ja harjoiteltiin yhteisiä tansseja. Tanssien kenraaliharjoituksiin pääset kurkistamaan Vantaa-kanavan videolta.

Avainsanat: , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google