Tervetuloa kotiin! Myyrmäen vanhustenkeskus on täynnä harrastuksia ja teknologiaa

27.3.2020

Eila nauttii aamujumpasta ja askartelusta, Pirkko puolestaan kuudennen kerroksen maisemista. Myyrmäen vanhustenkeskuksessa virikkeitä on joka nurkan takana ja jokainen asukas elää omannäköistänsä arkea.

Suomen suurimmassa vanhustenkeskuksessa kaikki on uutta ja nättiä, Eila sanoo.

-Tämä on hyvä asuinpaikka. Tyttäreni sanoi, että nyt sisustetaan tänne ihan koti, hän hymyilee.

Lähtökohtana on juuri kodinomaisuus, kertoo asumispalvelujen esimies Stina Helenius.

-Meillä on täällä tosi paljon erilaista harrastustoimintaa. Asukkaat pääsevät valitsemaan, mikä niistä on heidän oma juttunsa, Helenius havainnollistaa.

Henkilökohtaiset tavarat huoneessa luovat kodinomaisuutta, samoin omat pesutornit sekä hellat. Asukkaan henkilökohtainen historia huomioidaan koko hoitosuunnitelmassa.

Viihdettä ja hyötyä tekniikasta

Moderneissa tiloissa myös uusi teknologia on vahvasti läsnä. Asukkaiden ranteissa vilkkuvat älyrannekkeet, ja auloista löytyy tv-ruudun kokoisia tabletteja, joilla voi esimerkiksi pelata. Samalta laitteelta voi seurata vaikkapa somesuoraa keskuksen toisesta kerroksesta.

Samoin kuntosalin puolelta löytyy interaktiivisia pelejä.

-Esimerkiksi pingviinitasapainopeli herättää aina hilpeyttä ja saa aikaan innostunutta ja keskittynyttä harjoittelua, kertoo fysioterapeutti Katja Räsänen.

Tilatkin kannustavat aktiivisuuteen

Salitreenit ovat muutenkin vanhusten mieleen, ja kaikille asukkaille tehdään omat liikkumissuunnitelmat.

-Pyrimme kannustamaan ihmisiä omatoimisuuteen kaikissa arkitoimissa, kuten pukeutumisessa. Myös pitkät käytävät tuovat kävelyaskelia.

Asukas Eeva kertoo pitävänsä myös keskuksen järjestämistä iltakävelyistä ulkona.

-Täällä on muutenkin todella paljon kaikenlaisia pelejä, tietokilpailuja ja musiikkiesityksiä, hän summaa.

Lisää aiheesta:

Myyrmäen uusi vanhustenkeskus on saanut asukkaansa

Video on kuvattu ennen poikkeusoloja ja vanhustenkeskusten vierailukieltoja. Näin koronaepidemian aikaankin arkea on saatu pidettyä aktiivisena mm. virikehetkiä järjestävien seurustelu-upseerien ja teknologian avulla. Tabletin kautta voi harrastaa vaikkapa etäjumppaa, ja myös kuntosalille pääsee yksi asukas kerrallaan.

Lisäksi soittelu ja kuvaviestit omaisille ovat ahkerassa käytössä. Omaiset voivat myös skypettää läheisensä kanssa. Videopuhelusta voi sopia asuinkerroksen esimiehen kanssa.

Avainsanat: , , , , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google