Tervetuloa Pakkalan avoimeen kohtaamispaikkaan! – ”Kuin toinen olohuone perheille”

5.9.2019

Kuin kakkoskoti tai olohuone. Sitä mieltä ovat sekä kävijät että henkilökunta. Pakkalan avoin kohtaamispaikka tarjoaa viihtymisen lisäksi monipuolista tukea lapsiperheiden arkeen.

-Täällä on kaikkien helppo olla, arvelee Pilvi, joka on tullut käymään pienten tyttöjensä kanssa.

Pakkalan avoin päiväkoti avautui elokuussa uusissa tiloissa. Aukioloaikoja pidennettiin ja palveluja lisättiin. Tarjolla on muun muassa puheterapian, kotouttamisen ja sosiaaliohjauksen palveluita. Ajanvarausta tai lähetettä ei tarvita. Esimerkiksi puheterapeutti on paikalla joka toinen viikko.

-Tervetuloa kysymään vaikkapa puheen kehityksestä, äännevirheistä tai monikielisyydestä, puheterapeutti Susanna Surakka toivottaa.

”Apu lähellä kuulostaa helpolta”

Perhekoutsin kanssa voi jutella mistä tahansa, mikä liittyy lapsiperheen arkeen. Paikassa kokoontuu myös englannin- ja venäjänkielisiä perhekerhoja. Tulossa on niin imetystukea kuin kansainvälinen isäkerho.

-Pyrimme olohuonemaiseen, ihanaan tunnelmaan, kohtaamiseen samalla viivalla. Meidän kauttamme pääsee aina eteenpäin muihin palveluihin, kertovat varhaiskasvatuksen opettaja Titta Mikkola sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Mirka Sukander.

Pilville kohtaamispaikan koko palvelukattaus ei ollut vielä tuttu, mutta idea ilahdutti.

-Tuntuu, että täällä on paljon tapahtumia ja palveluita, mutta en vielä edes tiedä, mitä kaikkea. Ajattelen, että apu lähellä kuulostaa helpolta, hän tuumii.

Lisää aiheesta:

Kynnyksetöntä tukea leikkien yhteydessä

Avoin kohtaamispakka Pakkalassa

Pakkalan avoin päiväkoti Facebookissa

Avainsanat: , , , , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google