Kaupunginjohtajan puhe itsenäisyyspäivänä

6.12.2020

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen käsittelee itsenäisyyspäivän puheessaan poikkeuksellista aikaa ja yhteistyön tärkeyttä.

Viljanen muistuttaa, että Suomi on rakennettu hyvinvointivaltioksi, joka perustuu luottamukselle. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, ettei toista jätetä.

– Meillä on paljon asioita, joista voimme olla todella ylpeitä. Ja kiitollisia sotiemme veteraaneille ja niille kaikille, jotka ovat rakentaneet Suomea menneiden vuosikymmenten aikana. Minulle henkilökohtaisesti itsenäisyyspäivä on juuri tätä, se päivä, jolloin tulee muistaa edellisiä sukupolvia ja sitä tietä, miten olemme tähän päivään tulleet.

Perinteinen itsenäisyyspäivän juhlallinen lipunnostoseremonia Vantaan kaupungintalon edustalla on tänä vuonna peruttu. Tilaisuus on perinteisesti houkutellut paikalle suuren yleisön, kun partiolaiset ovat nostaneet siniristiliput salkoihin torvisoittokunnan säestyksellä.

– Koronaepidemian kurissa pitäminen vaatii meiltä toimintatavan muutoksia niin arjessa kuin juhlassa. Maskit, käsidesi ja turvavälit ovat tulleet tutuiksi – ja monet asiat ja tärkeät hetket joudutaan nyt jakamaan puhelimessa tai verkon välityksellä.

Kaupunginjohtaja haluaa kuitenkin muistuttaa, että vaikka tänä vuonna itsenäisyyttä ei voikaan juhlia yhdessä Linnanjuhlia katsellen, voimme kuitenkin entiseen tapaan sytyttää ikkunaan kaksi kynttilää juhlistamaan Suomea ja sen itsenäisyyttä.

Poikkeuksellisenakin aikana on etuoikeus saada juhlistaa itsenäistä Suomea.

Vantaan virtuaalitapahtumat itsenäisyyspäivänä

Avainsanat: , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google