Erikoiset paikat Vantaalla: Kalkkikallion luolat

17.12.2020

Kalkkikallio on luonnonsuojelualue Helsingin ja Vantaan rajalla. Kallioisella kukkulalla sijaitsee useita kiehtovasti nimettyjä luolia, kuten Pirunluola, Keittoluola, Susiluola sekä Ketunluola, joka on suurin tunnettu luonnonluola Kehä III:n sisäpuolella.

– Nämä ovat muodostuneet kallioperän halkeilujen tai siirtolohkareiden kasautumisen myötä, jolloin niiden väliin jää kanjoni- ja kellarimaisia tiloja, kertoo vantaalainen luolaaja Jukka Palm.

Luolaaja tai luolailija on harrastajien käyttämä termi. Suomen Luolaseura ry edistää luolaretkeilyä ja -tutkimusta sekä levittää yleistä tietoisuutta luolista. Seuran sivuilla voi etsiä lähellä sijaisevia luolia sekä ilmoittaa uusista löydöistä.

Etsinnän voi aloittaa vaikka kotisohvalta tutkimalla peruskartalle merkittyjä kalliojyrkänteitä, joiden alapuolella on lohkareikkoa. Suomessa riittää luolia löydettäväksi, jos vain osaa etsiä. Kalkkikalliolla sijaitseva kuuden metrin pituinen Ketunluola on suurin tunnettu luonnon muovaama luola Kehä III:n sisäpuolella.

– Luolia löydetään vuosittain eri puolilta Suomea sitä mukaa, kun harrastus tulee tunnetummaksi. Onkin hyvä haaste kaikille maastossa kulkijoille etsiä suurempaa luolaa Kehä III:n sisäpuolelta, Palm vihjaa.

Hän on ollut mukana Suomen Luolaseuran toiminnassa kuutisen vuotta, mutta luolat ovat kiinnostaneet häntä lapsesta saakka.

– Kiinnostus luoliin juontaa jostain sieltä Kannelmäen vallihaudoista ja bunkkereista.

Suurin osa Suomessa sijaitsevista luolista on niin sanottuja lohkareluolia, jotka ovat jääkauden muokkaamia. Etelämmässä sijaitsevissa maissa esiintyy maastoon syöpymällä muodostuneita kalkkikiviluolia. Monet Kalkkikallion luolista ovat rakentuneet jättimäisten lohkareiden väliin. Paikan nimi on siis tavallaan harhaanjohtava.

Luoliin on perinteisesti liitetty salaperäisyyttä, jännitystä ja seikkailun tuntua. Luolat ovat olleet pyhiä paikkoja ja ne ovat aikojen saatossa antaneet ihmisille myös suojan. Luolamies -nimitys kertoo ihmiskunnan historiasta ja on vaikeaa kuvitella tasankomiestä, metsämiestä tai puumajamiestä.

– Pakotarinat ovat aika yleisiä, joissain luolissa on piileskelty isovihan aikana ja niin edelleen. Tiedetään paljon luolia, joita on käytetty esimerkiksi viinan keittämiseen piilossa ja erilaisina kätköpaikkoina, mutta luolia on käytetty myös tilapäisinä leiriytymispaikkoina, Palm taustoittaa.

Välillä löydetään isoja luolastoja, joiden käytävät ovat yhteydessä toisiinsa. Ulkomailta on löytynyt luolia, joiden kokonaispituus voi olla satoja kilometrejä. Mikä saa luolaajan tunkeutumaan syvälle maaperään?

– Tutkimattomuuden elementti kiehtoo. Luolat ovat aina yksilöitä. Tunnemme kuun pinnan paremmin karttana kuin tunnemme maapallolla sijaitsevat luolat. Maan alta löytyvää maailmaa on tutkittu hyvin vähän, koska se on hyvin hankalaa.

Kokenut luolaaja tietää parhaat asennot, miten ahtaisiin luoliin päästään sisälle ja kuinka niissä liikutaan. Suuren lohkareen alla istuessa tai luolaan ahtautumista yrittäessä välähtää kokemattomalle luolaajalle helposti epämukava tunne.

Entä mitä käy mielessä kokeneella, ulkomailla veden täyttämissä luolissakin pyörineellä luolaajalla?

– Ei se kyllä pelota. Eteen tulee jänniä paikkoja ja tietynlaista ongelmanratkaisua, mutta ei se tunnu minulle pelottavalta ympäristöltä vaan kyllä se on koko ajan hyvin mielenkiintoista, rauhallinen luolaaja päättää.

Suomen Luolaseura ry

Avainsanat: , , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google