Hyvä Joulumieli

30.11.2015

Ensimmäisessä adventtivideossa tutustumme Hyvä Joulumieli -keräyksen vantaalaisiin vahvistuksiin. Keräyksen tuotto jaetaan vähävaraisille lapsiperheille myös Vantaalla.

Lisätietoa keräyksestä.

Miten sinä tuotat hyvää joulumieltä läheisille? Osallistu keskusteluun ja voita palkintoja!

Avainsanat: , , Vantaan kehä
Facebook Twitter Google
  • Elina

    Olen kysynyt apua viime vuonna, en saanut.
    Kysyin apua tänä vuonna Vantaan lastensuojelusta, emme saaneet koska kaikki on jo kuulemma jaettu! Ei joulua meidän perheessä. Lapsille pettymys tuo ikuiset traumat.

    • Vantaa-kanavan toimitus

      Hei, SPR ja Mannerheimin lastensuojeluliitto jakavat Hyvä joulumieli -lahjakortit Vantaalla. Kaupunki on mukana joulun alla Vantaan kauppakamarin lahjakeräyksessä, jossa lahjat jaetaan lastensuojelun asiakkaille. Sekin vaatii kuitenkin suunnitelmallisen asiakkuuden lastensuojelussa. Seurakunnan Rakenna joulupuu -keräyksellä toteutetaan niin ikään lahjatoiveita vuosittain. Sosiaalityöntekijät ovat tänä vuonna jo ehtineet valita perheet, eli erittäin ajoissa näissä ollaan liikkeellä. Mm. seurakunnan joulutapahtumissa on useita myös maksuttomia, tunnelmallisia jouluhetkiä tarjolla: http://www.vantaanseurakunnat.fi/uutiset/-/news/5527287 Voimia ja valoa!