Taidemuseo Artsin Risto Vilhunen -näyttelyn avajaiset

17.6.2021

Artsi on jälleen auki! Uusi näyttely Ulos raameista – Risto Vilhunen esittelee vantaalaisen kuvataiteilijan Risto Vilhusen mittavaa elämäntyötä taiteilijana. Avajaisvideolla taiteilija Risto Vilhunen kertoo tuotannostaan ja työskentelystään ja näyttelyn avaa kulttuurijohtaja Annukka Larkio.

Risto Vilhusen (s. 1945) ura sai alkunsa 1960-luvulla, jolloin hän tuli tunnetuksi värikkäistä, kehyksen muotoa rikkovista poptaiteen teoksista. 1970-luvun alussa Vilhunen teki käännöksen poptaiteesta kohti realistista maisemamaalausta. Myöhemmin hän perusti veistospuiston omalle tontilleen Vantaan Sotunkiin sekä otti käyttöönsä taiteilijanimen Leonardo da Vilhu.

Ulos raameista -näyttely on läpileikkaus Risto Vilhusen monipuoliseen ja mittavaan tuotantoon. Esillä on teoksia Vilhusen uran eri vaiheilta, aina 1960-luvun Taideakatemian aikaisista teoksista 2000-luvun tuotantoon asti.

Retrospektiivinen näyttely on koottu Vantaan taidemuseon Risto Vilhunen -kokoelmasta, jonka taiteilija lahjoitti Vantaan kaupungille vuonna 2009. Kokoelmaan kuuluu yhteensä yli 6 000 teosta, muun muassa maalauksia, grafiikkaa, kollaaseja sekä piirustuksia ja luonnoksia. Kokoelmateokset ovat ensimmäistä kertaa esillä tässä laajuudessa.

Artsin näyttely esittelee Vilhusen monipuolisena ja tuotteliaana taiteilijana, jonka tuotantoa leimaa vahvasti rajattomuus sekä toiston ajatus. Vilhunen ei ole halunnut minkään tyylisuunnan tai tekniikan rajoittavan itseään, vaan on mittavan uransa aikana vaihdellut eri tyylien ja tekniikoiden välillä, myös usein palaten samoihin teemoihin yhä uudestaan.

Näyttely on esillä 17.6. – 22.8.2021.

Ulos Raameista -näyttely taidemuseo Artsin sivuilla

Avainsanat: , , , , , , Tapahtumat
Facebook Twitter Google