Kokeilussa kutsuohjattu kyyti – taksi ja bussi samassa paketissa
30.4.2019Vantaan Aviapoliksessa kokeiltiin kutsuohjattua kyytiä yhden päivän ajan. Käytössä oli kolme pikkubussia ja kymmenen virtuaalista pysäkkiä, jotka näkyivät älypuhelimen sovelluksessa.
Toni, Päivi ja Leo Stordell tilasivat auton kännykkäsovelluksella lähes kotiovelleen. Kyydin saapumista pystyi seuraamaan oman puhelimen ruudulta.
-Tämä vaikuttaa selkeältä ja helpolta käyttää, Toni Stordell arvioi.
Siemens Mobilityn projektipäällikön Seppo Pakarisen mukaan kutsuohjattu liikenne tarkoittaa joukkoliikenteen ja taksin välimuotoa.
-Joukkoliikenteessä on valmiit aikataulut, pysäkit ja reitit. Kutsuohjatussa liikenteessä ne muodostuvat asiakkaiden tilausten perusteella. Kutsuliikenne voi täydentää joukkoliikennettä esimerkiksi hiljaiseen aikaan tai harvemmin asutuilla alueilla.
Asukastilaisuuteen kutsukyydillä
Kutsuohjattuja kyytejä esiteltiin Vantaan kaupungin ja Siemens Mobilityn järjestämässä asukasillassa 29. huhtikuuta Pointissa eli Pakkalan oppimis- ja informaatiotalolla. Tilaisuuteen ja sieltä pois oli mahdollista kulkea kutsuohjatulla kyydillä.
Tulevaisuuden liikennettä kehitetään Aviapoliksessa monin tavoin. Aviapolis Liikennelabrassa etsitään hiljaisia, turvallisia, vähäpäästöisiä ja kustannustehokkaita liikkumisen ja kaupunkilogistiikan ratkaisuja. Vantaan kaupungilla on labrassa yli 30 kumppania.
Lisää aiheesta:
Droonit kuljettavat paketteja Aviapoliksessa – ”Ainutlaatuinen pilotti jopa Euroopassa”
Avainsanat: aviapolis, liikenne, liikennelabra, tulevaisuus, vantaa Vantaan kehä