19.5.2021
Keskiviikkona 19. toukokuuta kuntavaalipaneeli keskittyi rakentamiseen, ympäristöön ja liikenteeseen. Keskustelun juonsi Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström. Paneelikeskustelusta on myös tekstivastine.
Avainsanat: kuntavaalit, liikenne, päätöksenteko, politiikka, rakentaminen, ratikka, vaalipaneeli, vaalit, valtuusto, vantaa, ympäristö
11.5.2021
Vantaan nuorisovaltuusto ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko järjestivät yhdessä Kun nuorillakin on väliä -kuntavaalipaneelin tiistaina 11.5.2021. Paneelissa kuullaan kunkin puolueen Vantaan nuorinta ehdokasta.
Avainsanat: kuntavaalit, laurea, nuoret, politiikka, vaalipaneeli, vaikuttaminen
11.5.2021
Nuorten tekemä video käsittelee kouluruokaa kuntavaaliteemana. Vantaalla kouluruoan taso on herättänyt paljon keskustelua ja sen parantamiseksi on laadittu jopa kuntalaisaloite.
Avainsanat: kuntavaalit, lukio, nuoret, opiskelu, ruoka, vaikuttaminen
7.5.2021
Kuntavaalit ovat pian ovella ja niihin osallistuminen äänestämällä kuuluu kaikille. Kysyimme kehitysvammaisten ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia äänestämisestä. Tiedustelimme myös, kuinka Vantaalla on otettu huomioon kehitysvammaisten ihmisten osallistaminen vaaleihin.
Avainsanat: kuntavaalit, osallistaminen, osallisuus, vaikuttaminen, vantaa
5.5.2021
Keskiviikkona 5. toukokuuta järjestetyssä vaalipaneelissa keskitytään lasten ja nuorten asioihin. Mukana on ehdokas kustakin puolueesta, ja juontajana toimii Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström.
Paneelikeskustelusta on myös tekstivastine.
Avainsanat: kuntavaalit, lapset, nuoret, politiikka, vaalipaneeli, vaikuttaminen