Kaupunginjohtajan koronainfo 16.4.
15.4.2020Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo viimeisimmän tilanteen koronan torjuntatoimista Vantaalla.
Kaupunki on alkanut varautua koronakriisin pitkäaikaisiin vaikutuksiin. Koronakriisin seurauksena työttömyys tulee kasvamaan ja yrityksiä menemään konkurssiin. Näihin ongelmiin aletaan etsiä ratkaisuja jo etukäteen. Vantaalla on tänään 16.4. tehty päätökset yritysten ja yhteisöjen vuokravapautuksista sekä yksinyrittäjien tuista. Yksinyrittäjien tukihakemuksia aletaan ottaa vastaan ja käsitellä tällä viikolla. Muille yrittäjille annetaan ohjeita ja neuvoja valtion yritystukien haussa. Lisäksi yritysten avuksi on perustettu Tue vantaalaista -verkkokauppa, jonka kautta Vantaan alueen yritykset voivat myydä lahjakortteja tuotteisiinsa tai palveluihinsa.
Kaupunki on myös perustanut työryhmän laatimaan psykososiaalisen tuen toimintaohjelman sekä koordinoimaan jo tarjolla olevia palveluita. Tällä hetkellä kysytyimpiä ovat konkreettiset palvelut, kuten ruokakassit sekä Koivukylän avoin kohtaamispaikka.
Seuraava kaupunginjohtajan info lähetetään suorana Vantaa-kanavalla torstaina 23.4. klo 13.
Lisää aiheesta:
Vantaa vapauttaa yrityksiä vuokranmaksusta
Kaupungin koronainfo koottuna yhteen paikkaan
Kaupunginjohtajan koronainfo 8.4.
Avainsanat: kaupunginjohtaja, korona, psykososiaaliset palvelut, terveys, vantaa, yritykset, yritystuki Tapahtumat